5 1* {A Tietovalvontaa {A -------------- {7 Heimo Laukkanen Sakussa on jo muutaman aikaisemman numeron ajan puhuttu sekä tietoyhteiskunnan peloista että eduista. Koska tämäntyyppiset keskustelut ja ajatuksenvaihdot ovat mielestäni sekä käymisen että myös pohtimisen arvoisia kysymyksiä herättäviä, jatkan artikkelien perinnettä. Nyt jossitellaan uudella otsikolla. Valvonta on asia, johon suomalaiset ovat kautta aikojen suhtautuneet varauksella. Me olemme nähneet, että asiamme ovat omiamme, eivätkä ne muille kuulu. Siitä huolimatta läpi elämänkaaren olemme olleet jonkinlaisessa valvonnassa lähes joka hetki - useimmiten vielä sitä tiedostamatta. Kouluiässä liikkeitämme seurataan sekä välituntisin että suoritustilanteissa. Opiskelussa ja työelämässä olemme alituisesti seurannan kohteena, kun joko opinto- tai työmenestystämme valvotaan ja evaluoidaan. Kävellessämme tavaratalossa, Helsingin asematunnelissa tai vaikka hotellin aulassa turvakamerat valvovat sekä hotellin omaisuutta että meidän turvallisuuttamme. Olemme alituisesti jonkinlaisen seurannan alla, emmekä me liiemmin edes huomioi sitä. Kuinka huomioisimmekaan, sillä siitä on tullut osa elämäämme. Vaikka eriasteinen valvonta onkin mitä suuremmissa määrin yhteiskuntaa koossapitäviä voimia aina matkalippujen tarkastuksesta järjestyksen ylläpitoon, on huomioitava, että niillä jotka valvontaa suorittavat, on käsissään avaimet suureen osaan omasta minuudestamme. He näkevät, mitä teemme, he tietävät, mitä ostamme luottokortilla, muistavat ulkoa puhelinnumerot, joihin usein soitamme tai luettelevat viimeisimmät kirjastolainauksemme. Vaikka kaikki luetellut rekisteröintimuotojen haltijat ovatkin erillisiä organisaatioita tai yrityksiä, on hyvä pohtia, mitä tapahtuisi, jos kaikki tuo informaatio yhdistettäisiin. Digitaalinen maailma on luonut uudet sormenjäljet. Ostoksistamme jää jälkeen pankki- tai luottokortin tiedot, kirjastolainaukset tallentuvat digitaalisessa muodossa päätteelle ja kulunvalvontajärjestelmät rekisteröivät kulkulupamme magneettikoodin. Pikkuhiljaa erilaisen yksilöllisen digitaalitiedon lisääntyessä me huomaamatta jätämmekin jälkeemme digitaaliset sormenjäljet, joita seuraamalla meidät voidaan sitoa aikaan ja paikkaan. Rekisteristä löydetään tieto, että herra X on ollut Anttilan kosmetiikkaosastolla kello 18:45 tiistaina kolmas helmikuuta. Kahdenkymmenen minuutin päästä hänen digitaalisesta matkakortistaan on vähennetty veloitus raitiovaunukyydistä kolmen kaupunginosan päähän, ja hetkeä myöhemmin luottokortti köyhtyy viidentoista markan arvoisen suklaalevyn verran. Tietokoneet tutkivat herra X:n menneisyyttä ja laskevat erilaisia skenaariomahdollisuuksia. Muutamassa sekunnissa tietokone päätyy oikeaan ratkaisuun ja riistää herra X:ltä itsenäisyyden. Herra X on salaisuuksinensa alasti, vaikkei sitä itse vielä tiedäkään. Kehittyneet valvontajärjestelmät on nykyään varustettu hahmontunnistuslogiikoilla. Käytännössä hahmontunnistusta hyödynnetään esimerkiksi ulkomailla metroasemien valvomoissa, joissa järjestelmät osaavat tunnistaa, liikkuuko asemalaiturilla ihminen, koira vai pelkästään eilinen sanomalehti. Lisäämällä raskasta tunnistuslogiikkaa ja tekoälyä olisi periaatteessa mahdollista opettaa järjestelmät tunnistamaan ihmismassasta myös erilliset persoonat. Tietokone raksuttelisi kaikessa rauhassa ja laskeskelisi, että tuolla se Mäkisen Matti taas on matkalla Ruoholahteen ja Virtasen Jukka palaamassa sählyharjoituksista Kaisaniemestä. Tekoäly yhdistäisi erilaiset viestit matkalipun ostamisesta ja kulkuluvan käyttämisestä lineaariseksi tapahtumaketjuksi, ja ajan myötä lisääntyvän informaatiomäärän saavuttaessa logiikan tarvitsemat rajat tietokone pääsisi selville yksilön tekemisistä kokonaisuudessaan. Ajatus täysivaltaisesta, salaisesta seurannasta ei välttämättä ole niin kaukaa haettu kuin ensikättelyssä saattaisi luulla. Esimerkkien valossa on helppo huomata, että jo nyt meistä tallennetaan paljon informaatiota, jonka loppusijoituksesta me emme voi olla varmoja - varsinkaan, kun emme monesti edes tiedä kyseisen informaation tallentuvan minnekään. Vaikka se olisikin erittäin epätodennäköistä, ei olisi mahdotonta, että esimerkiksi valtiollisen kriisitilanteen takia tai ulkoisten tahojen aloitteesta joku tai jotkut ottaisivat hallintaansa suurimman osan meitä käsittävästä valvontainformaatiosta. Se voisi tapahtua osana rikostutkimusta, salaista luotettavuustutkimusta tai jotain muuta - ehkäpä jotain ajattelemattomissa olevaa tarkoitusta - varten. Oli miten oli, tärkein huomio on se, ettei se olisi mahdotonta. Vaikka viattomuus onkin hyve ja täällä pohjolan paratiisissa saammekin elää turhia murehtimatta, on tulevaisuudenkuvia ajatellen hyvä pitää mielessä, mitä me annamme meitä koskevalla tiedolla tehdä. Videokuvat, rekisteritiedot tai puhelinkeskustelut voivat yksinään olla täysin merkityksettömiä, mutta yhdistettynä muodostavat persoonastasi ja tekemisistäsi sellaisen kokonaisvaltaisen kuvan, joka omasta mielestäsi kuuluu vain sinulle itsellesi. Kun siis seuraavan kerran kirjoitat sosiaaliturvatunnustasi johonkin lomakkeeseen, mieti mitä sille tiedolle tapahtuu. Vaikka yleisesti ottaen tietosuojalakien merkitys tuntuu väheksyttävältä ja elämää rajoittavalta, sietää luoda lainsäätäjien puoleen ajatus uudemman kerran ja ehkäpä todeta, ettei sittenkään ole yhdentekevää, kuka tietää.